Lihakasviskastike:
400 g marinoituja possun fileesuikaleita
1 dl ruokakermaa tai kermaa
3 dl vettä
200 g pakastekasviksia
1 rkl sokeria
Lämmitä pannu kuumaksi, ja paista marinoituja fileesuikaleita sen verran, että ovat pinnalta kypsiä. Lisää pakastekasvikset, ja paista niin että sulavat sekaan. Laita sekaan kerma, vesi ja sokeri. Laita iso lautanen kanneksi, jätä ihan vähän raolleen ja pudota levyn lämpötila ihan pienelle. Pidän itse 2-asteella 1-6 astetaulukkoisella levyllä. Jätä hautumaan tunniksi, käy välillä sekoittamassa ja seuraa että ei tartu pohjaan. Seuraa alkuun onko pudotettu lämpötila hyvä, vai pitääkö vähän säätää jompaan kumpaan suuntaan. Kun tunti on kulunut, katso onko suikaleiden ja kasvisten koostumus haluamasi. Jos haluat ja aikaa on, voit jättää ihan minimille hautumaan pariksikin tunniksi kuitenkin välillä seuraten kastikkeen tilaa. Maista, ja jos kaipaat joitain perusmausteita lisää niin laita ne tässä vaiheessa. Joskus olen lisännyt ihan himpun verran suolaa, paprikajauhetta ja valkosipulijauhetta, mutta marinadissa on pääasiassa tarpeelliset mausteet. Tämä on jokaisen oma makukysymys.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti