Tänään tein tällä kertaa valmistaikinasta perinteisiä joulutorttuja. Lisäksi piti tietysti olla pipareita parissakin muodossa. Ostin kaupasta valmispipareita ajatuksenani tehdä osasta ihanaa piparilevitettä. Esimerkiksi Biscoff-keksilevite on yli 5e purkki! (Tarkistin, niin ainakin S-kaupoissa näkyi olevan 5,15e.) Tämä tulee huomattavasti halvemmaksi, ja on helposti yhtä hyvää. Alempana ohje teillekin.
Tässä kuvassa on ollut jääkaapissa joitan tunteja. Koostumus on pehmeä ja suussasulava.
200 g pipareita
75 g voita
1,5 dl kermaa
Murskaa piparit pieneksi muruksi. Joko koneella tai käsin jollain välineellä. Itse painelin puisella kauhalla muruksi. Sulata voi, ja lisää kerma. Sekoita hyvin, purkita ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi, niin koostumuksesta tulee silkkistä.
Tämä on niin hyvää! Ja monipuolista käyttää mihin haluaa ja kukin näkee sopivaksi. Ajattelin kokeilla juustokakkuun tässä joulun alla. Tai vaikkapa munkkeihin täytteeksi.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti